top of page

Vuoden 2026 hallituskokoonpano

Hallituksessa aloittaa yksi uusi jäsen ja aktiivijäseninä aloittaa kaksi uutta jäsentä.

Suomen Reumanuorten vuoden 2026 hallituskokoonpano valittiin yhdistyksen syyskokouksessa lauantaina 29.11.2025

Suomen Reumanuorten hallitus vuodelle 2026 on valittu. Hallituksessa uutena jäsenenä aloittaa Essi Nieminen. Puheenjohtajana jatkaa viime vuonna ensimmäistä kertaa valittu Amiina Abdalla. Aktiivijäseninä uudella kaudella aloittavat Iita Appelgren ja Anna Uusi-Illikainen.

Vuoden vaihtuessa hallituksen jäsenistöstä jättäytyi pois pitkäaikaisia jäseniä ja myös yksi yhdistyksen perustajajäsen. Lämmin kiitos vapaaehtoisuudestanne, panoksestanne ja tehdystä työstä Suomen Reumanuoret ry:n eteen. ❤️

Orientaatioviikonloppu ja järjestäytymiskokous

Hallitus ja aktiivit kokoontuvat vuoden ensimmäiseen tapaamiseen tammikuun lopussa Helsingissä. Tapaamisen aikana pidetään hallituksen järjestäytymiskokous, suunnitellaan tulevaa vuotta, tutustutaan toisiimme ja ryhmäydytään rennoissa tunnelmissa.

 

Orientaatioviikonlopuksi nimetty vuoden ensimmäinen tapaaminen on monelle hallituksen jäsenelle ja aktiiville tärkeä, ryhmähenkeä nostattava viikonloppu. Vapaaehtoiset asuvat ympäri Suomen, jonka vuoksi kasvokkain tapaaminen on aina yksi vuoden kohokohdista. Kurkkaa sivun lopusta Instagram reels-video vuoden 2025 orientaatioviikonlopulta!

Hallituskokoonpano

Vuoden 2026 hallitus koostuu puheenjohtajan lisäksi kolmesta (3) on varsinaisesta jäsenestä ja yhdestä (1) on varajäsenestä. Lisäksi hallituksella on ulkopuolisia aktiivijäseniä.

Sisäiset tehtävät jaetaan tammikuussa järjestettävässä hallituksen järjestäytymiskokouksessa ja tämän jälkeen tiedot päivittyvät myös verkkosivuillemme Hallituksen esittely -sivulle.

Puheenjohtaja

Amiina Abdalla

Hallituksen jäsenet (3)

Pinja Huhtala

Sanna Hämäläinen

Essi Nieminen

Hallituksen varajäsenet (1)

Sanni Laitinen

Aktiivijäsenet (4)

Ainuliina Jussila

Roosa Jukola

Iita Appelgren

Anna Uusi-Illikainen


Lämpimät onnittelut valituille ja kiitos vapaaehtoisuudestanne!

bottom of page