1405672180047 (1)

 

Kuka minä olen?

Olen Turun seudulla asuva yhden lapsen äiti. Vuonna 2011 minulla todettiin fibromyalgia.  Lisäksi mukaan on tarttunut liuta muitakin juttuja. Suomen reumanuoret ry:n puitteissa tekemäni vapaaehtoistyön lisäksi tärkeänä osana elämääni kuuluu musiikki.

Asioita joita rakastan

Vuonna 2010 syntynyt poikani on tärkeintä ja parasta mitä minulla on. Vaikeinakin sairauksien uuvuttamina hetkinä lapsen hymy ja halaus auttavat jaksamaan.
Jo lapsena musiikki vei minut mukanaan. Kuorotaustaa löytyy yhteensä about 15 vuoden edestä.
Karkeista en ole koskaan välittänyt. Niistä tulee paha olo. Mutta suklaata rakastan…kunhan se täyttää kriteerini…