Kaikki me koemme elämässä pettymyksiä, vastoinkäymisiä sekä esteitä. Siitä on kulunut nyt viisi vuotta kun sain diagnoosin autoimmuuni reumasairauteen nimeltään Sjögrenin syndrooma. Olen pohtinut useasti miten erilailla elämä olisi mennyt, jos en olisi tietoinen, että minulla olisi jokin sairaus. En koskaan ajatellut, että minulla olisi joku sairaus, sillä olin oppinut elämään kaikkien niiden vähäisten oireiden kanssa mitä minulla oli. Jos minulle ei koskaan olisi tullut vaskuliittiä sairauteni ei koskaan olisi jäänyt kiinni.

Mietin useasti, että mikä on sairauden tuomaa ja mikä elämän. En voi syyttää kaikista asioista tai tekemättä jättämistäni asioista sairauttani. Tietenkin se on tehnyt minusta  hauraaman ja uuvun helpommin. Nyt sairauteni on luokiteltu hyvä ennusteiseksi. Koen, että liikunta, monipuolinen ruokavalio sekä säännöllinen elämänrytmi on auttanut minua paljon. Olen myös onnekas, että sairauteni on löydetty ajoissa, sillä olen saanut lääkityksen, joka pitää oireet kurissa.  

Elämä on kuitenkin jatkuvassa myllerryksessä, se ei pysähdy koskaan. Se vaati paljon opettelua sekä luovimista, että pystyy säilyttämään tietyt rutiinit sekä säännöllisen elämänrytmin. Minulla ei ole mitään vammaa, joka näkyisi ulospäin. Suurin haittaava tekijä, mikä menoani hidastaa on uupumus ja väsymys. Olen kuitenkin joutunut opettelemaan olemaan armollinen itseäni kohtaan ja opettelen sitä kokoajan enemmän.

Tiedostan kuitenkin mitä kaikkea tietoisuus siitä tiedosta, että sairastaa jotakin sairautta tuo mukanaan. Kysymyksiä ; miksi minä, oliko tämä nyt kaikki tässä ja mitä seuraavaksi. Olen myös kuullut paljon sitä, että noin nuori. Olen koittanut sen kuitenkin kääntää voimavaraksi. Olen oppinut jo aika paljon tästä maailmasta ja elämästä, nuoresta iästäni huolimatta ja viisaus, tiedot ja taidot mitkä ovat tulleet sairauteni kautta vievät minua eteenpäin.

 

Kirjoittaja on Reumanuorten hallituksen jäsen Elisa Stenberg