Olemme menossa jälleen valoa kohti – pimeyden täyttämä kaamos väistyy taaksemme ja voimme suunata katseemme kohti lisääntyvää valoa. Takana on vuosi, jolloin opin tietoisuudesta, voimasta, onnellisuudesta, surusta, ahdistuksesta, pienistä iloa tuottavista asioista, ystävistä. Tulevaisuus on yhtä avoin, kuin tuleva vuosi. Mielessäni pyörivät toinen toistaan vaikeammat kysymykset: ”Mikä ala olisi se kiinnostavin?” ”Mihin kehoni pystyy?” ”Miten sairauteni vaikuttavat johonkin minua kiinnostavaan alaan?”.

Uskallan arvata etten todellakaan ole ainoa, joka näitä asioita yhteishaun koputellessa nurkan takana, miettii kuumeisesti. Uskon, että kaikille löytyy se jokin sopiva työ. Sellainen joka ei oikeastaan edes tunnu työltä, ollessaan jotain sellaista mihin haluaa ja jaksaa panostaa. Omien vahvuuksien tiedostamisen jälkeen, seuraavat askeleet voivat pelottaa. Uusi on väistämättä pelottava ja jännittävä asia. Meidän tarvitsee vain olla tarpeeksi uteliaita, jotta uskallamme kurkata mitä kulman takana odottaa. Väärän alan valitseminen antaa sinulle mahdollisuuden olla yhtä kokemusta rikkaampi, mikäli kokee ettei tämä ollut se oikea. Olen kuullut monia tarinoita, miten silloista työtä monta kymmentäkin vuotta tehneet ovat päätyneet siihen pisteeseen. Suora se ei ollut, harvoin myöskään heillä oli aavistustakaan sen aikaisesta työpaikastaan.  Nyt jo monta vuotta alalla työskennellyt terapeuttini totesi, ettei vieläkään tiedä mikä hänestä tulee isona. Usein kerroin inhoavani olla nuori, koska etsiminen tuntuu kovin työläältä. Minua kuitenkin korjattiin, että olisi ihanaa olla tuon ikäinen, kun kaikki ovet ovat avoinna – tai no, melkein kaikki. Siteeratakseni yhtä esikuvaani “Jotain sellaista, mikä on oma haava, voi olla se oma lahja”.

Mimmi