Olen istunut jo monta tuntia ikkunan edessä ja katsellut tuota puuta. Vielä pari viikkoa sitten se oli täydessä lehdessä. Nyt sen latvasta on karissut lehdet pois ja ne makaavat maassa keltaisena. Puun alaosa on täynnä oranssin ja punaisen värisiä lehtiä. Minulla ei ole tänään mihinkään kiire. Niistän nenää ja yskäisen pari kertaa. Syysflunssa.

Tässä ikkunan edessä istuessa olen myös miettinyt mikä auttaa minua jaksamaan elämässä eteenpäin. Olen päättänyt, että viimeistään viikonloppuna olen terve ja kun tämä teksti julkaistaan niin flunssasta ei ole tietoakaan. Mikä saa siis minut jatkamaan eteenpäin, vastaus on yksinkertainen; ystävät ja heidän huolenpitonsa. En olisi tässä näin vahvana ja päättäväisenä, jos minulla ei olisi vahvaa tukiverkkoa ympärilläni. Heidän ansioistaan jaksan jatkaa eteenpäin ja heidän ansiostaan saan olla täysin oma itseni. Osa ystävistäni on jatkanut kanssani matkaa lapsuudesta saakka, osan olen tavannut elämän eri vaiheissa ja osan olen saanut vertaistuen kautta. Ystävyydessä ja ystävissä on kuitenkin sellainen pieni juttu, että ystävät ja ystävyys ei kysele aikaa tai paikkaa. Parhaimmat ystävät ovat sellaisia joiden seurassa saa vain olla ja jotka ymmärtävät kaikki ne sanat mitä ei sanota ääneen. Oikea ystävä on myös sellainen, joka kannustaa eteenpäin ja jonka kanssa saa nauraa ääneen tyhmillekin jutuille. Voisin ylistää ystäviäni loputtomasti, mutta ajatukseni siirtyvät tuohon puuhun. Kohta kaikki sen lehdet ovat tippuneet maahan ja ehkä mahdollisesti lumi peittää pian sen oksat, kunnes taas keväällä lehdet puhkeavat sen oksille. Vuodet vaihtuvat ja aikaa menee eteenpäin, mutta minun on hyvä olla tämän ikkunan edessä, täällä sisällä, ystävieni seurassa.

-Elisa