Toukokuun puolessa välissä Helsingin Lasten ja nuorten sairaala järjesti nuorten CAMP- tapahtuman. Tapahtuma oli kaksipäiväinen ja se oli tarkoitettu nuorille, joiden hoito on juuri siirtynyt lastenpuolelta aikuispuolelle tai on siirtymässä. Olimme Mimmin kanssa tapahtumassa edustamassa Suomen Reumanuoria ja reumaatikkoja.

En voi puhua Mimmin puolesta, mutta se mitä minä koin leirillä ohjaajana oli voimaannuttavaa. Opin sairauksista, jotka olivat minulle tuttuja terveystiedosta tai mediasta, mutta jotka olivat kuitenkin jääneet vain nimiksi päähän. Kuulin oikeasti kiinnostavia puheenvuoroja, joista mieleenpainuvin oli ehdottomasti Olavi Sydänmaalakan puheenvuoro. En ollut ikinä kuullut Sydänmaalakasta sen enempää, joskus ehkä nimen. Kuitenkin kun hän aloitti puhumisen, ymmärsin heti miksi hänet oli paikalle pyydetty. Sydänmaalakan puheenvuoro vangitsi kaikkien huomion ja herätti ihastusta, naurua ja surua. Voimakkaita tunteita, jotka ymmärtää vasta kun kuulee hänen puhuvan.

Parhainta leirissä olivat ehdottomasti nuoret. Kuinka helposti ja nopeasti ja hyvin he tuntuivat tulevan toimeen ja jakoivat vertaistukea, vaikkei sairaus olisi ollutkaan sama. Muutamaan kertaan jouduin leirillä toteamaan, etten tiedä mitä sanoisin, mutta voin yrittää. Oli myös hienoa huomata, kuinka positiivisia nuoret olivat sairaudestaan huolimatta. Kukaan ei ollut vaipunut suoranaiseen epätoivoon tulevaisuudestaan ja jokaisella oli haaveita ja tavoitteita.

Mitä sitten leiriltä jäi käteen? Uusia tuttavuuksia ja kavereita. Positiivinen ja hyvä mieli. Väsynyt kroppa (palautumiseen meni monta päivää). Hyviä muistoja ja mieleenpainuvia keskusteluja. Varmuus siitä, mitä haluan tulevaisuudeltani. Halu tehdä lisää vapaaehtoistöitä. Varmuus siitä, että haluan olla mukana myös ensi vuonna.

Kiitos kaikille, jotka olivat mukana tekemässä noista kahdesta päivästä mahtavan ja ikimuistoisen, pidetään lippu korkealla!

-Sari