Palaan aina siihen hetkeen, kun sain diagnoosin. Miksi? Nyt minun pitäisi olla jo tottunut tähän kaikkeen ja osata nauttia elämän pienistä iloista sekä ennen kaikkea osata elää hetkessä. Kuitenkin silloin kaikki muuttui hetkessä erilaiseksi. Tiesin mikä minulla oli, ei siinä kai sen kummempaa.

Sain silloin neuvoksi totutella rauhassa elämään sairauden kanssa ja hyväksyä se, että se on osa minua, eikä se tee minusta erilaisempaa, kaiken sen takana olen kuitenkin minä. Nuo neuvot ovat todella hyviä ja varmasti ne pystyisi myös toteuttamaan, mutta silti jokainen päivä on erilainen ja jokainen päivä on totuttelemista. Ei se koskaan katoa, tai katoaa, mutta se on aika usein tuolla jossain mielessä.

Olen joutunut käymään kovan koulun, olen tullut vahvemmaksi ja olen joutunut tutustumaan itseeni uudella tavalla sekä ennen kaikkea olen joutunut miettimään mitä todella haluan ja mistä todella pidän, kaikkeen ylimääräiseen ei vain enää ole energiaa. Jokainen päivä on erilainen ja tuo tulleessaan jotain uutta. Jokaisena päivänä olen myös lähempänä sairauteni hyväksymistä ja ennen kaikkea sen hyväksymistä, että mitä kaikkea minussa tapahtuukaan kaiken sen takana olen vain minä.

-Elisa Stenberg