Varsinkin pidempään sairastaneille tämä syndrooma on varmasti tuttu. Olen kuullut rajujakin tarinoita Heinolan reumasairaalan ajoilta. Reippaasta tytöstä kasvaa myöhemmin reipas nainen.

Aina on pitänyt olla reipas. ”Ole nyt reipas tyttö!” on kuulunut monen vanhemman suusta, kun lapsi on joutunut jäämään osastolle. Tunteita ei ole silloin saanut näyttää, itkuista ja ikävästä puhumattakaan. Reipas on pitänyt olla myös erilaisissa hoitotoimenpiteissä (jotka eivät olleet niin ”lempeitä” kuin nykyään), sairaalaan joutuessa, lääkärikäynnillä. Kun osastolla saadessaan kortisoni-injektioita, on monta hoitajaa pitäneet paikoillaan ja lääkäri on väkisin pistänyt.  Reipas tyttö, joka on kätkenyt sisäänsä kaiken sen pelon, kivun ja ikävän.

Huomaan myös ajoittain itsessäni, että reippaan tytön syndrooma nostelee päätään. Minun on pärjättävä. Minun on jaksettava. Voisi mennä huonomminkin. Näitä ajatuksia pyörittelen päässäni paljon. Tai kun joku sanoo ”Olet niin reipas.” Ajattelen, että eihän tässä nyt mitään, pakko on vaan pärjätä ja selviytyä.

Ei kai aina tarvitse olla reipas? Kun päivät on välillä vain riutumista päivästä toiseen, on minunkin myönnettävä itselleni että vahvinkin väsyy joskus ja aina ei tarvitse olla reipas. Minun elämäni on kahden vuoden ajan ollut lääkekokeiluita, toinen toisistaan pahempia sivuvaikutuksia, opettelua pistämään itseään, kärsimään kanyylin laitosta aiheutuvia kipuja, kun pahimmillaan kanyylia on laitettu 1,5 tuntia ja tähän päälle vielä helvetilliset reumakivut, Kuka tälläistä elämää jaksaa reippaana tyttönä elää?

”Reippaita tyttöjä pitää rakastaa tuplasti enemmän sen takia, että he saattavat unohtua, koska pärjäävät niin hyvin”, kiteytti näyttelijä Eija Ahvo Voi hyvin -lehdessä. (Lujasti lempeä blogi)

Tiedätkö sen tunteen, kun jokaisella askeleella sattuu niin paljon, että joudut tekemään paljon töitä ettet purskahda itkuun. Reipas tyttö ei itke muiden edessä. Kun kyyneleet kirvoittavat silmiä, hymyilet, vaikka sinuun sattuu, mutta et halua että muut näkevät tuskasi tai kyyneleesi. Pidättelet päivät itkua ja kotiin päästyä purskahdat lohduttomaan itkuun, sinulta meinaa happi loppua, mutta itku ei lopu.
Reippaana tyttönä olemisessa on se huono puoli, ettei kukaan koskaan kysy kuinka sinä jaksat. Kun vakuutat aina kaikille jaksavasi, vaikka sisimmässäsi olet loppu. Mutta kun olet reipas. Ja reipas tyttö ei valita.

Vieraileva kirjoittaja, Noora Pelkonen
http://cookiesanddiseases.blogspot.fi/