Ammatinvalinta ei oo yksiselitteinen asia pitkäaikaissairaalle. Jaksaisinko nykyisen tilanteen kanssa kyseistä alaa, mitä jos tilanne huonontuu? Onko mulla varasuunnitelmaa jos ensimmäinen kopsahtaa johonkin, jos tulee vaikka sivuvaikutuksia lääkkeistä, jos työyhteisö ei ymmärrä. Mä en ole itse antanut sairauden estää mun haaveita, mutta kyllä niitä on silti pitänyt muuttaa suuntaan tai toiseen, eikä se välttämättä ole huono asia.

Joskus päiväkoti-ikäisenä mä ilmoitin kaikille, että musta tulee isona karjakko. Tai siis silloin käytin nimikkeenä lehmien lypsäjää. Tykkäsin lehmistä ja käyttää huivia päässä, sellaista ruudullista huivia, ei siihen tainnut olla sen kummempaa perustelua. Lehmityttöhaaveet jäi kun ikää alkoi tulla vähän lisää ja sittemmin aloin haaveilemaan lääkärin urasta. Päätin jo vissiin esikoulussa, että kun mä pääsen lukiosta niin haen lukemaan lääketiedettä. Halusin auttaa ihmisiä jotenkin konkreettisesti ja ihailin lääkäreitä ihan ällyttömästi, ihailen edelleen. Lääkärin muodot vaihteli tosi paljon. Ensin taisin haluta ihan vaan yleislääkäriksi, sitten anestesialääkäriksi (ne oli mun lemppareita, koska kanyylin laitto mulle on ollut aina tosi vaikeeta) ja sitten reumalääkäriksi. ”Maailmalla kuuluisaksi reumalääkäriksi”, pienet on ollut haaveet. 😀 Lääkärin haaveet pysyi aikalailla matkassa mukana lukioon asti. Lääkärin ammatti oli mulle tavoitettavissa oleva haave, ainakin kun kuulin, että monet reumasairaat tekee lähärin/sairaanhoitajan töitä ja onhan ne ruumiillisesti raskaampia kuin lääkärin työ (ainakin mitä itse on nähnyt ja ollut potilaana).

Lääkärin ammatti kopsahti kovaa siihen pyhään kolminaisuuteen: matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan. Ei ollut minun vahvimpia aineita ne. Totesin itselleni, ettei mitään kannata pakolla yrittää ja niin en myöskään pakottanut. Myönnän olleeni pettynyt itseeni, mä olin kuitenkin peruskoulussa tosi hyvä koulussa ja varsinkin niissä matemaattisissa aineissa ja algebra oli mun lempiasioita koko koulunkäynnissä (ruokailun lisäks). Pääsin pettymyksestä kuitenkin aika nopeasti yli, enkä harmitellut enää koulumenestystä, se on jokaisesta itsestä kiinni, kuinka raskaasti koulun haluaa ottaa. Mulla pyöri muita asioita silloin mielessä.

Lukioikäisenä alkoi ammatinvalinnat pyörimään ympärillä: tehtiin testejä ja käytiin opolla, lisää testejä ja lisää keskusteluita. Kaikki testit antoi aina saman tuloksen siitä, mihin ammattiin sopisin: sosiaalityöntekijä. Siis aina. Ja mä tein niitä testejä monia. Mulle jankattiin, että olisin hyvä sosiaalityöntekijä ja mulle ei uponnut koko ammattinimike. Eihän kukaan tykkää sossuista. Ajattelin, etten mene listan mukaan, teen miltä itsestä tuntuu ja mitä itse haluan. Sitten niitä nimikkeitä alkoi pyörimään päässä. Listataanpa kaikki ammatit mitä oon halunnut kokeilla: toimintataterapeutti, sairaanhoitaja, lastentarhan ope, äidinkielen opettaja, eläinlääkäri (kops, koska matelijat), yhteisöpedagogi, fysioterapeutti, psykologi, farmaseutti, opo, hieroja, kirjastotäti, myyjä, pr- ihminen, sosionomi.. Lista on pitkä ja värikäs.

Lukion päätyttyä ja ammattikoulun alettua oon joutunut kysymään moneen kertaan iteltäni, että mitä mä oikeasti haluan. Mitä mä haluan tehdä ja mistä mä tykkään. Mistä puhuessa mun silmät loistaa ja puhe kiihtyy. Opiskelen nyt asiakaspalvelun ja myynnin osaamisalaa ja valmistun merkonomiksi, musta piti tulla kirjanpitäjä, mutta muuttuneen terveydentilan ja tulevaisuuden kannalta, nähtiin fiksummaksi siirtää mut aspapuolelle. Kuitenkaan tää ei oo mun juttu vieläkään. Kevään haut lähestyy ja päätöksiä pitää tehdä, mihin haen ja mitä haluan. Oon päättänyt hakea lukemaan suomen kieltä ja just nyt se tuntuu siltä, mitä haluan ja mistä tykkään. Haen myös lukemaan sosiaalityötä, yhteisöpedagogiksi ja varmaan toimintaterapeutiksi. Vaihtoehtoja pitää mun mielestä kuitenkin olla, jos yksi kopsahtaa.

Kaiken pitää kuitenkin lähteä susta itsestä, ei siitä mitä muut haluaa sun tekevän tai mitä muut sulta olettaa. Toiset voi olettaa susta jotain ihan muuta, mitä sä itse haluat. Mieti mitä sä haluat ja käy rauhassa vaihtoehtoja läpi, niin mä löysin sen mun juttuni.

Lumista alkuviikkoa kaikille, mulla alkoi hiihtoloma!