Osallistuin viime viikonloppuna puolisoni kanssa isoihin juhliin, joihin oli palkattu bändi soittamaan tanssimusiikkia. Eikä onneksi mitään valssia ja tangoa, vaan menevää kasarimusiikkia, jonka tahdissa vieraat pyörähtelivät tanssilattialla yksin ja yhdessä.

Kun bändi aloitti soittamisen, pöydät tyhjenivät vähitellen ja ihmiset siirtyivät tanssilattialle. Minä ja puolisoni emme ole kovin hyviä tanssijoita, mutta muiden vanavedessä uskaltauduimme mekin vähän tanssahtelemaan. Kun kultaseni talutti minut parketille, molempien kasvoilta paistoi hermostuminen ja jännitys. Päätimme kuitenkin tarttua härkää sarvista ja kun bändi aloitti seuraavan kappaleen, otimme mekin ensimmäiset tanssiaskeleet. Edellisestä tanssikerrastamme oli kulunut kaksi vuotta, ja sen kyllä huomasi. Alku aina hankalaa, niinhän sitä sanotaan.

Musiikki soi onneksi kovalla, joten meidän ei tarvinnut keskustella toistemme kanssa vaan saimme hyvän tekosyyn keskittyä askelten hallintaan. Ensimäisen kappaleen aikana tanssimme oli kaoottista töksähtelyä ja toivoin ettei kukaan muu kiinnittänyt huomiota kahteen aloittelijaan tanssilattialla. Ensimmäisen kappaleen jälkeen pakenimme vaivihkaa takaisin pöytään istumaan, sillä niin avutonta tanssimme oli. Pöydässä joimme virvokkeita ja naureskelimme varmasti hölmöltä näyttävälle tanssillemme. Päätimme, että tanssiminen siltä illalta sai riittää.

Kuitenkin muutaman kappaleen jälkeen bändi aloitti biisin, jonka rytmi oli niin luokseenkutsuva, että meidän oli pakko nousta pöydästä ja rientää tanssilatialle muiden mukana. Tällä kertaa kappale oli entuudestaan tuttu ja olimme ehtineet jo hieman rentoutua kun huomasimme, ettei kukaan muu ollut kiinnittänyt huomiota edelliseen toivottomaan tanssiyritykseemme. Puolisoni otti käteni ja tarttui toisella kädellään minua vyötäröltä, ja sitten mentiin. Antauduimme rytmin vietäviksi ja liihotimme pitkin parkettia kuin aikatekijät.

Todellisuudessa tanssimme oli kaiketi melkein yhtä surkeaa kuin aikaisemminkin, mutta me emme vain enää välittäneet siitä. Painauduin puolisoani vasten ja me tanssimme usean kappaleen ajan. Jalkamme sojottivat välillä minne sattuu, tipuimme rytmistä, törmäilimme toisiin tanssijoihin ja meillä oli hauskaa. Mitä enemmän tanssimme, sitä enemmän me rentouduimme ja sitä hauskempaa meillä oli. Saimmehan heilua hyvän musiikin tahdissa, lähekkäin, ja ystävien ympäröimänä. Kovin montaa kappaletta en jaksanut tanssia ja karkasimme tanssilattialta eteisen vaatenaulakoiden luo pussailemaan.

Minulla oli ihana ilta, josta tietysti sain maksaa seuraavat kolme päivää kipuna ja särkynä, mutta oli se kuitenkin sen arvoista. Tanssijoita meistä ei kai koskaan tule, eikä tanssimisesta tule yhteistä harrastusta, mutta onhan se kiva edes kerran vuodessa päästä tanssilattialle vähän kokeilemaan. Tanssiminen on hauskaa, koska siinä ei periaatteessa ole oikeaa ja väärää, kunhan se vain itsestä tuntuu hyvältä. Tärkeintä tanssimisessa on ottaa rennosti ja antaa rytmin ohjata liikettä. Ei se niin vaikeaa ole.