Mitä teille tulee mieleen sanasta kesä? Mulle kesä tuo mieleen festarit, grilliruuan, lämmön ja auringon, rannat ja auringonotot, piknikkejä, auringonlaskuja, juhannuksen ja paljon synttäreitä ja juhlia. Kesä tarkoittaa opiskelijalle irtiottoa ja lepoa, useimmille opiskelijoille kesä tarkoittaa kuitenkin niska limassa raatamista, että saisi asua omillaan ja nälän taltutettua.

Mulle kesä ei ole tarkoittanut renoutumista eikä ainakaan stressitöntä aikaa. Toukokuussa alkoi toivottomuuden tunne. Juoksin lääkäreillä, soittelin todistuksia, kävin kuntoutuksessa ja magneettikuvilla. Mietin jatkuvasti riittääkö rahat. Pystynkö maksamaan laskut, ja bensat autoon. Jääkö rahaa ruokaan. Mietin mitä magneettikuvien tulokset näyttävät. Onko reuma nostanut päätään, riittääkö lääkitys. Jaksanko menä kouluun tai tehdä ruokaa. Autokin temppuili.

Kesäkuu oli rankin. Henkisesti ja fyysisesti. Auto lakkasi toimimasta ja avomiehen kanssa kiiteltiin onneamme, että olin lähdössä kuntoutukseen juuri sillä viikolla kun auto olisi huollossa. Ennen kuntoutusviikkoa ortopedi soitti: toinen polvi olisi kypsä tekonivelelle. Omasta polvesta ei ole positiivista sanottavaa. Päätimme ortopedin kanssa, että yritän pärjätä omalla polvella mahdollisimman kauan, oma on kuitenkin aina tekoniveltä parempi ja tavallaan riskittömämpi. Suunnitelma: koitan pärjätä, kontrolli ensi vuonna ja jos tilanne pahenee soitto ja mahdollisesti leikataan.

Juhannusviikolla olin kuntoutuksessa. Kuntoutusviikon uutiset eivät olleet korvia hiveleviä saatika positiivisia. Selän kipu johtuu sakroiliitista. Mitä tehdään? TNF-salpaajalääkitystä ei voida aloittaa, riskit ovat liian suuret. Kortisonia ei voi muuttaa osteopenian takia. Särkylääkkeistä vain harva toimii. Kortisonipistoksen avusta ei ole varmaa tietoa, mahdollisuudet ovat 50:50 ja mun tuurilla apua ei olisi. Silmälääkärikäynninkin olisi voinut jättää tekemättä: leikattu kaihi on uusiutunut rajusti vasempaan silmään ja se pitää leikata. Kaiken tämän lisäksi stressasin pääsenkö ammattikorkeaan lukemaan itseni yhteisöpedagogiksi.

 

Tilanne nyt: olen sairaslomalla ja aion pyytää lääkäriä jatkamaan sitä, selän kipu on tuntunut vain äityvän. Lääkitykseen ei kajottu hurjasti, syön nyt vanhan kombon lisäksi salazopyriniä. Kouluun en päässyt, mutta aion hakea avoimeen ammattikorkeaan ja syksyn haussa uudelleen ammattikorkeakouluihin. Kaihikin on vielä silmässä, mutta eiköhän sekin asia hoidu ajallaan. Oikea polvi temppuilee entistä enemmän, elän toivossa että sen teini-ikä loppuisi pian. Auto saatiin takaisin huollosta ja olo on sen puolesta jo vapaampi. Vielä pitäisi käydä aikamoista paperisotaa KELAn kanssa, mutta se on murheistani pienin.

Kirjoituksen tarkoitus? Mennä päivä kerrallaan ja tajuta, että mitään ongelmaa ei kannata yrittää ratkaista suutuspäissään tai murheissaan. Jo yöunet tekevät ihmeitä ajatusmaailmalle. Jokaisesta pahasta asiasta saa aina jotain positiivista esiin. Mikään risukasa ei ole niin tiheä, ettei sinne paistaisi aurinko. Mikään asia ei ole ylitsepääsemätön.

Positiivista kesän jatkoa kaikille! 🙂