Minun maailmassani on aina pitänyt miettiä tarkkaan mitä voi syödä ja mitä ei. Olen elänyt erilaisten ruokavalioiden keskellä ja minut on kasvatettu pohtimaan mitä aineksia missäkin elintarvikkeessa on. On täytynyt pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja eikä vain tarttua ensimmäiseen tuotteeseen kaupassa. Millä voi korvata kananmunan? Entä maidon? Mitä muuta voi syödä aamulla kuin leipää? Reseptikirjojen sivut ovat täynnä omia merkintöjä, sillä alkuperäistä ohjetta on harvoin pystynyt käyttämään sellaisenaan. Perheessäni ja tuttavapiirissäni on aina ollut paljon allergioita ja muita ruokailua rajoittavia tekijöitä. Itse olen siinä suhteessa onnekas, että minulla on vain kaksi rajoitetta, ravintoni täytyy olla laktoositonta ja gluteenitonta. Kun siihen lisätään mieheni allergiat, pähkinä, manteli ja omena, ruokakuntamme saa silti käyttää suurinta osaa elintarvikkeista.

En ole koskaan aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi, että on olemassa ihmisiä, joiden ei tarvitse miettiä ruuan sisältöä. Ihmisiä, jotka saavat syödä mitä vain haluavat. Tai olenhan tietysti tiedostanut jossain alitajunnassani, että heitäkin täytyy olla, mutta minun ruokamaailmani on aina ollut erityinen, joten en ole osannut kiinnitää asiaan huomiota. Nyt sitten päädyin yhdessä kauppaan ystäväni kanssa ja meidän tehtävämme oli hankkia pientä välipalaa noin kymmenelle hengelle.

Tehtävä oli haastava, sillä ostosten tuli olla maidottomia ja viljattomia eivätkä ne saaneet sisältää sitrushedelmiä, tomaattia, paprikaa, lihatuotteita tai pähkinöitä. Lisäksi budjettimme oli rajallinen, joten tuotteiden täytyi olla myös edullisia. Tehtävää hankaloitti se, että ostosten tuli olla niin sanotusti valmiita syötäviä, eli suoraan pakkauksesta poskeen. Muutenhan tehtävä olisikin ollut liian helppo, jos syötävä olisi saanut olla jotain lämmintä ja itse tehtyä.

Kauppareissustamme tulikin todella mielenkiintoinen, sillä ystävälläni ei ole mitään rajoitteita syömisen suhteen. Hän ei ole koskaan joutunut miettimään mitä kaupan tuotteet sisältävät eikä tuoteselosteiden tulkitseminen ollut hänelle tuttua. Keräsimme koriin muutamia hedelmiä ja olisin mieluusti laittanut tarjolle myös kasviksia, mutta meillä ei ollut käytössä leikkuulautaa saati veistä. Ohitimme leipäosaston ja jopa ystäväni tiesi, että sieltä tuskin saamme mitään. Makkaratiskiltä olisi saanut kaikenlaisia popsittavia herkkuja, mutta liha oli pannassa tällä reissulla.

Jogurttihyllyllä pudistin päätäni. Valmisvälipalat olisivat helppo ratkaisu, mutta edullista ja kaikille sopivaa tuskin on. Jotain soijapohjaisia valmisvälipaloja olisimme voineet ehkä löytää, mutta ne eivät ole kovin edullisia, joten emme lähteneet tutkimaan asiaa. Ohitimme niin ikään säilykkeet ja valmisruuat. ”Hei, otetaan suolakeksejä!” hihkaisi ystäväni. ”Niitähän kaikki saavat syödä”, hän sanoi, ja hymyili. Valitettavasti suolakeksit sisältävät venhäjauhoja, kuten kaikki keksit muutenkin. Keksiosastolta olisi tosin löytynyt kaikille sopiva vaihtoehto ylähyllyltä, mutta hinnassa se ylitti taas budjettimme. Riisikakut suljettiin pois vaihtoehdoista, kun ne tarvitsevat jotain rinnalleen etteivät maistuisi ihan pahvilta.

Päädyimme lopulta siihen ratkaisuun, että hedelmien lisäksi emme saisi tarjolle muuta terveellistä vaihtoehtoa. Niinpä tyydyimme sitten ostamaan hedelmien lisäksi sipsiä ja karkkia. Popcornit olisivat olleet loistava vaihtoehto, mutta eihän meillä ollut käytössä mikroa. Hyllyyn jäivät myös juustonaksut ja tuliset maustesipsit. Koriimme päätyi pussi tavallisia perunalastuja ja karkkihyllyltä pussi merkkareita.

No, ainakin löysimme jotain naposteltavaa, joka sopi kaikille. Lisäksi me kauppareissun tekijät pääsimme molemmat kokemaan jotain uutta. Minä olin ihmeissäni kuinka kaikille ei olekaan itsestäänselvää mitä eri tuotteet sisältävät, ja ystäväni kummasteli kun minä tarkistin tuoteselosteen jokaisesta tuotteesta ja hylkäsin monta hänen mielestään täysin kelvollista tuotetta.

Jos on vielä niinkin onnellisessa asemassa, että erityisruokavalion noudattamatta jättäminen ei aiheuta hengenvaaraa, saattaa kyseinen henkilö joskus vähän venyttää rajojaan. Riski itse aiheutetusta huonosta voinnista on tietysti olemassa, mutta joskus se vain on sen arvoista. Minultakin puuttuu valtavasti itsekuria, sillä ei ole pitkäkään aika kun viimeksi söin pari siivua leipää, ja olinkin sitten loppupäivän sängynpohjalla vatsanväänteiden takia. Kannattiko? No ei kyllä, mutta en vain voinut vastustaa kiusausta.