Joulukuussa 2014 sain kuulla, että silloinen työpaikkani suljetaan. Tässä tapauksessa sanonta kolmas kerta toden sanoo täyttyi. Pari kertaa työpaikka oli jo säästynyt sulkemiselta, mutta kolmatta kertaa ei enään tullut vaan ovet on suljettava nyt viimeisen kerran.

Taloon menin vuonna 2011 lähihoitajaopiskelijana, suorittamaan seitsemän viikon harjoittelua. Viikot menivät nopeasti mahtavassa työyhteisössä. Ajatuksena oli, että tänne voisi vaikka tulla töihin kun tietää jo talon tavat ja asukkaat. Kesäkuussa 2011 aloitin kesätyöt valmiina lähihoitajana. Työt kestivät yhteensä 10 kuukautta, jätin talon ja työporukan, mutta vain kuukaudeksi. Ei niin hyvästä ja tiiviistä työyhteisöstä voinut pois olla. Pari kertaa kuitenkin kävin katsomassa muita työpaikkoja,mutta palasin aina takaisin työpaikkaan missä urani olen aloittanut toisin sanoen kotipesään.

Joulukuu 2014 oli hyvin sekavaa aikaa. Se, että työpaikka suljetaan nyt lopullisesti pyöri mielessä ja tietenkin tulevaisuus töiden suhteen,koska vakituista virkaa minulla ei ole. Tammikuussa sain tietää, että aloitan uudessa työpaikassa helmikuun alussa. Tieto oli helpottava, mutta toisaalta surullinen, koska jouduin ensimmäisten joukossa jättämään kotipesäni. Haikein mielin suljin oven viimeisen kerran tammikuun viimeisenä päivänä, oli aika lähteä kohti uusia tuulia.

Nyt pari kuukautta on mennyt uudessa työpaikassa. Alku oli tietysti hyvin jännittävää niin kuin aina uudessa paikassa, mutta onneksi työ ei muuttunut. Nyt jo pikkuhiljaa alkaa pääsemään taloon sisälle ja muistamaan mitä tehtiin milläkin osastolla. Kuitenkin tulee muisteltua miten entisessä työpaikassa tehtiin tietyt asiat ja tietysti ikävä koko työporukkaa. Mutta näillä on nyt mentävä ainaki syyskuun loppuun asti, päivä kerrallaan.