Tekstin on kirjoittanut vieraileva bloggaaja Mari

 

”Tekevälle sattuu”, sanotaan. Sanonnalla tarkoitetaan tilanteita, joissa ihminen tekee virheitä tai kömmähdyksiä jotakin touhutessaan. Tekevälle ihmiselle se on täysin sallittua, virheitähän sattuu. Voidaan myös ajatella, että raskaan päivän jälkeen tekevään sattuu. Työmiesten on oikeutettua levätä työpäivän jälkeen kotona, syödä hyvin ja nukkua sohvalla. Olla tekemättä mitään, tai lähtemättä mihinkään. Entä jos sattuu, vaikkei tekisi mitään?

Siihen on reumaatikon tottuminen – sattuu ihan muuten vaan. Ihan vaan perussairauden takia. Olin ostoksilla ja keräsin alennuksesta sisustustyynyjä. Tyynyjen pinnasta jäi mustiin farkkuihini valkoista nöyhtää, jota ryhdyin pyyhkimään pois käsilläni. Parin napakan pyyhkäisyn jälkeen minun täytyi kuitenkin lopettaa – sattui liikaa. Siis reiden sipaisu omalla kämmenellä. En oikeastaan edes ajatellut asiaa sen enempää, kävelin ostoskierroksen loppuun nöyhtä housuillani. Siihen tottuu.

Vai tottuuko sittenkään? Fibromyalgiani hoitoon on ehdotettu myös siedätyshoitoa. Ei toki lääkärin, vaan sukulaisteni ehdotuksena. Pintaherkkää ihoani ja kipeitä lihaksia ”ärsyttämällä” ne kuulemma tottuisivat ja kestäisivät enemmän. Ehdotus tuntuu loukkaavalta ja osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä sairautta kohtaan. Valitettavasti myös ymmärtämättömyyteen ja loukkauksiin joutuu reumaatikko tottumaan. Nuorta tuki- ja liikuntaelin sairasta kohtaan ei heru myötätuntoa, nuorena kun pitäisi olla elämänsä kunnossa.

Siksi tottuminen on toisaalta luonnollinen suojautumiskeino. Elämäänsä ei parantumattomasti sairaana voi elää joka päivä murehtien kipujaan tai loukkaantuen puolikkaista sanoista. Sanonnoista inspiroituneena mieleeni juolahti pari kipuun liittyvää sanontaa, kuten: ”Se mikä ei tapa, se vahvistaa” ja ”Kipu kasvattaa”. Näihin uskon ja nämä allekirjoitan. Vaikka reuma tuntuu pahalta ja epäreilulta varsinkin näin nuorena, on siinä jotain hyvääkin – se pitää nöyränä. Vahvistaa ja kasvattaa.

 

Ajatuksin, Mari

Kirjoittajasta; Olen 23-vuotias fibromyalgiaa sairastava nuori nainen. Reuma todettiin minulla 2010, juuri kun olin valmistumassa mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitajaksi. Tällä hetkellä opiskelen viimeisiä kuukausia uuteen ammattiin Oulussa, mutta asun jo puoliksi Tampereella, kihlattuni luona. Kirjoittelen pohtivaan sävyyn oman elämäni sattumuksista, reuman sävyttämistä tilanteista ja tunteista.