Jouduin taas tekemään sen valinnan. Valinnan kahden mahdottoman väliltä. Valitsinko oikein? Kysymykseen ei ole olemassa selkeää vastausta, ei tässä tilanteessa. Miksi minun pitää aina valita?

Tyhmä kysymys. Joudun aivan liian usein tekemään epämiellyttäviä valintoja, koska olen… huono ystävä? Laiska? Itsekäs? Epäluotettava? Ei, en ole mitään niistä. Olisinkin! Huonoja piirteitään voi sentään parantaa ja käytöksestään oppia. Mutta minä olen sairas. Vaikka kuinka yritän parhaani, joudun silti aina saman valinnan eteen. Lähdenkö ulos kavereiden kanssa vai jäänkö yksin kotiin?

On perjantai. Saavuin juuri töistä kotiin. Minulla olisi tunti aikaa valmistautua ja lähteä viettämään iltaa kavereiden kanssa – niinkuin oli sovittu. Istahdan eteisen lattialle enkä jaksa riisua ulkovaatteita. Aamusta asti piinannut kipu ei jätä minua rauhaan. Ei olisi pitänyt käydä eilen kaupassa, mutta sitten minulla ei olisi ollut tänään ruokaa. Tykytys selässäni yltyy. Riisun ulkovaatteeni lattialle, eiväthän ne siitä mihinkään karkaa, ja raahaudun keittiöön. Otan särkylääkettä, vaikka tiedän, ettei se auta. Jos nyt lähden, heitän huomisen hukkaan, kun koko päivä menee toipumiseen. Jos jään kotiin, aiheutan pahaa mieltä kavereilleni, ja myös itselleni. Miten olen taas tässä tilanteessa?

Minulla olisi vielä puoli tuntia aikaa. Voisin ottaa lisää lääkettä, vaihtaa vaatteet, purra hammasta ja yrittää kestää illan – joka tapauksessa se olisi hauskempaa kuin olla yksin kotona. Tosin hauskanpitoa varjostaisi piinaava kipu ja seuraavan päivän olotilaa en uskalla edes ajatella. Toisaalta voisin jäädä kotiin, ottaa rauhallisesti ja kenties minun ei tarvitsisi perua seuraavan päivän suunnitelmiani. En mitään muuta haluaisikaan kuin lähteä viettämään iltaa hyvässä seurassa, mutta oloni on järkyttävän huono, saattaisin pilata muiden illan ja loppujen lopuksi pelkään jo ajatustakin seuraavasta päivästä.

Tein siis valintani. Sen ainoan oikean. Miksi minusta sitten tuntuu, että valitsin väärin? Istun yksin olohuoneessa ja mietin kuinka toiset pitävät hauskaa sillä hetkellä. Tunnen pahaa mieltä siitä, että tuotin heille pettymyksen. Minua surettaa, koska muut saavat pitää hauskaa ja minun täytyy levätä. Kuinka moni parikymppinen kieltäytyy kavereiden seurasta vain saadakseen olla yksin kotona? Kotiin jääminen oli kuitenkin se järkevin vaihtoehto ja fyysisesti suoranainen pakkotila. Kaverini eivät voi sitä kuitenkaan ymmärtää ja minulle jäi itselleni paha mieli kun jätin pirskeet väliin. Menen aikaisin nukkumaan, sillä uni tulee tarpeeseen.

Aamulla kipu on poissa.