Ahvensalmi goes America

Pyynnöstä lupasin kirjoittaa tänne lokakuisesta reissustani Yhdysvaltoihin. Ensin hieman taustoja. Älkää huoliko, alusta huolimatta en aio kertoa teille sata vuotista tarinaa.

Sukuamme muutti Suomesta Yhdysvaltoihin 1900-luvun alussa. Tästä olemme olleet tietoisia aina, mutta reilu vuosi sitten tapahtui valtava edistysaskel: kiitos Internetin ja Ancestors.comin tavoitimme nykypäivänä Yhdysvalloissa asuvat sukulaisemme! Vuoden ajan vaihtelimme sähköposteja tutustuen toisiimme, kunnes koitti lokakuu ja lähdimme tätini kanssa Yhdysvaltojen Oregoniin tapaamaan heitä.

Kiitin onneani, että lentoomme Oulusta Portlandiin sisältyi kaksi välilaskua. Näin reumaatikkona 14tunnin paikallaan istuminen putkeen olisi ollut melkoista tuskaa. Onneksi pitkien lentojen koneet ovat myös tilavampia, joten pystyin välillä jaloittelemaan, ettei kroppa vetänyt itseään aivan jumiin. Vaikka kylläpä sitä tiesi lentäneensä pitkän matkan siinä vaiheessa, kun kone lopulta laskeutui Portlandiin.

Lentokentällä meitä oli vastassa joukko sukulaisia kera ”Tervetuloa Heidi and Sari”-kyltin. Ihanan periamerikkalaista ja tapa on kieltämättä näppärä, kun ei oikein edes tiedä minkä näköisiä ihmisiä kentältä pitäisi lähteä etsimään. Ensimmäisenä ohjelmassa oli mennä syömään kunnon ruokaa (okei, oli lentokoneen eväätkin ihan hyviä) ja levätä ilta matkan rasituksia pois. Jännitin todella paljon englannin puhumista, sillä minulla ei ole ollut oikeastaan lainkaan mahdollisuutta käyttää englannin kieltä puheessa kouluaikojen jälkeen. Olinkin siis todella yllättynyt, kun vaihto suomesta englannille sujuikin helposti ja sain jopa kehuja kielitaidostani. Se siitä epävarmuudesta ja päivä päivältä puhe sujui yhä helpommin. Henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että Suomen englannin opetuksessa keskitytään aivan liikaa hienosäätöön ja kielioppiin puheen sijasta. Eivät englantia äidinkielenäänkään puhuvat keskity jokaiseen sanamuotoon ja vaikka johonkin väliin puheestani tulikin esimerkiksi väärä prepositio, tulin kyllä ymmärretyksi. Kyllähän me suomalaisetkin tajuamme mitä henkilöt, jotka eivät puhu täydellistä suomea, puheellaan tarkoittavat. Ei se ole niin pilkun päälle.

Jossain vaiheessa aloin kuitenkin miettimään, että häiritseeköhän sukulaisiamme kovastikin, kun puhuimme välillä tätini kanssa suomea – josta he eivät ymmärtäneet sanaakaan. Melkoinen salakieli, mutta kyllä usein päädyin kääntämään suomen puheemme englanniksi, kysyvien katseiden saattelemana. Useat sukulaisemme sanoivatkin harmittelevansa kovasti, kun eivät opetelleet suomen kieltä silloin, kun vanhemmat sukulaiset olivat vielä elossa. He kun taisivat englannin lisäksi suomenkielen, mutta olivat kuulemma useammankin kerran sanoneet, että eivät edes ala opettamaan suomea englantia äidinkielenään puhuville, sillä se on aivan liian vaikea kieli. Kuulemani mukaan suomi on maailman vaikein kieli heti mandariinikiinan jälkeen.

Vietimme Yhdysvalloissa kaksi viikkoa ja tänä aikana ehdimme nähdä paljon. Parhaiten mieleeni varmaan jäi kuumailmapallolento Salemin yllä. Tämänkin sukulaisemme olivat järjestäneet iloksemme. Lisäksi näimme miten uskomattoman monimuotoinen paikka Oregon on: sieltä löytyy alueita aavikosta lumiseen vuoristoon ja kaikkea siltä väliltä. Saimme jopa nähdä villin lännen aavekaupungin, joka on tarkoituksella jätetty juuri siihen uskoon kuin se on ollut villin lännen aikoina. Tarkoituksena oli myös nähdä USA:n syvin järvi, 600metriä syvä Crater Lake. Mutta kun pääsimme paikalle missä järvi sijaitsi, siellä tulikin lunta kaatamalla eikä järveä näkynyt. Paikalliset totesivatkin naureskellen, että ”Tyypit tulee Suomesta ja te tuotte heidät katsomaan lunta? He ovat varmasti innoissaan! Noooooooooooooot.” Voinen sanoa, että käsitykseni amerikkalaisista muuttui matkan aikana. Kaikki olivat todella ystävällisiä. Sukulaisemme olivat selvästi innoissaan vierailustamme, sillä lähes jokaiselle vastaantulijalle, kaupan kassoja myöten, kerrottiin että olemme Suomesta. Mielenkiintoista oli, että yleensä ihmiset huomasivat jo ennen kuin edes avasin suuni, että olen Skandinavian suunnalta. Jotkut veikkaukset kyllä menivät metsään, eräs mm. luuli että olemme Ukrainasta.

Joka tapauksessa, matka oli kaikin puolin erittäin antoisa. Oli aivan mahtavaa päästä puhumaan englantia kunnolla ja tajuta, että hei, minähän osaan tätä kieltä! Ensi kesänä sukulaisiamme tuleekin sitten vierailemaan täällä Suomessa. Pääsemme esittelemään heille Suomea ja niitä kontuja, joissa heidän esi-isänsä ovat aikoinaan eläneet. Odotan innolla!

 

Kuvia matkan varrelta:

10703894_686313468113570_7061356347659188525_n   Pitihän se varalta ottaa kävelykeppikin mukaan. Ja unohdin sen sitten Amerikkaan……

10805753_719345411477042_4977055954217277778_n

1458417_692220824189501_302048116440290038_n

1508172_698537080224542_4310819267700687283_n Matkasimme ympäri Oregonia kahden viikon aikana

1601448_687934171284833_1532501348435579950_n

10006916_693364334075150_4399682302009203774_n Amerikassa kaikki on isompaa.

10354932_688258994585684_3371684533239985144_n…siis todellakin isompaa

10411994_689793814432202_5360451883230058383_n

10425487_689793711098879_8389052127060705666_n ”Old wild west”

10599621_694461953965388_2042853066806716244_n

10628191_689794231098827_6524242340482770770_n Fort Rock

10632851_689294481148802_1291329959233274946_n Paikka, jossa olisi _pitänyt_ nähdä Crater Lake 😀

10689787_692206407524276_1671870012616816383_n Joki, joka erottaa Oregonin ja Washingtonin

 

10711035_691844030893847_6212579948925992030_n Tyynimeri